MaRa ry:n koulutusvaliokunnan kokous

Keskiviikkona 22.4.2020 MaRa ry järjesti koulutusvaliokunnan Teams-kokous, jossa Omnian ruokatuotannon lehtori Oona Haapakorpi esitteli Cooking for the future (CORE) projektin tutkimusten tuloksia: ”Keittiömestarien tulevaisuusvisio ravintola- ja cateringalasta”. Haapakorpi on vastuussa hankkeen ammatillisesta sisällöstä.

  • Haapakorpi esitteli kokouksessa pääsääntöisesti Suomesta saatuja tutkimustuloksia.
  • Kokouksen puheenjohtajana toimi Päivi Murtopuro Fazer Food Services Oy:stä ja sihteerinä toimi Minna Halmetoja MaRa ry:stä.  

Tutkimustulokset: Keittiömestarien tulevaisuusvisio ravintola- ja cateringalasta

CORE-projektissa tutkitaan ja visioidaan tulevaisuuden keittiötyön vaatimuksia sekä tavoitellaan jaettua näkemystä tulevaisuuden koulutustarpeista Euroopan maiden välillä. Tästä syystä projektissa tehtiin strukturoituja syvähaastatteluja sekä verkkokyselyitä ennalta valittujen teemojen mukaisesti. Nämä teemat olivat ruoanlaittotekniikat, ympäristö, työurat, teknologia ja sosiaalinen media. Tämän lisäksi yritettiin löytää uusia ennalta määrittelemättömiä teemoja.

Kuva 1. Teams-kokous

Suomessa vastauksia saatiin noin 60 kappaletta. Näistä 11 oli syvähaastatteluita, jotka tehtiin seuraaville henkilöille: Sasu Laukkonen, Linnea Vihunen, Ossi Paloneva, Joona Valokorpi, Kristiina Inkiläinen, Alban Saliko, Arto Huhtala, Petri Kangasoja, Susanna Kivikko, Toni Aarniviita ja Helena Puolakka.

Taulukko 1. Vastaajan asema edustamassaan yrityksessä

Vastanneista yli 50% oli keittiöpäälliköitä tai keittiömestareita. Seuraavaksi eniten (vajaat 20%) oli ravintoloitsijoita tai vuoropäälliköitä.

Taulukko 2. Minkä tyyppisessä yrityksessä vastaaja työskentelee

Vastanneista 46,5% työskentelee à la carte- ravintoloissa ja vajaa 20% lounasravintoloissa.

Kaikki haastatellut keittiömestarit tunsivat vetoa tuoreisiin paikallisiin raaka-aineisiin ja katsoivat, että tulevaisuuden kokkien täytyy ymmärtää myös toimintansa ympäristövaikutukset. Suomalaiset nostivat erityisesti esille sen, miten ruoka on prosessoitu, miten jäteitä voidaan vähentää sekä miten hävikkiraaka-aineita voitaisiin käyttää enemmän hyödyksi. Suomalaiset myös poikkeuksetta nostivat esille villiruoan, luomuruoan sekä kausimenut.

Haastatteluista nousi esille myös kolme erityistä ruokatrendiä: kuluttajien kasvava tietoisuus, erityisesti ruokien ja raaka-aineiden alkuperä, proteiinilähteiden ekologinen kestävyys sekä uusien proteiinilähteiden käyttäminen ja kuluttajien elämäntapavalinnat (erilaiset allergiat, vegaanisuus, kestävä kehitys).

Tulevaisuus:

Kansainvälisyyden mukanaan tuomaa kulttuurien ymmärtämistä, perustaitoja ja teknologian sekä robotiikan ymmärrystä, makumaailmojen kehittymistä, trendien haistelua.

Vastaajat kokivat, että kansainvälisyys eri muodoissaan on tulevaisuuden vaikuttavin tekijä. Aiheina nousivat esille ruokatrendit, työntekijät, uudet maut ja raaka-aineet, uudet teknologiat kuten robotiikka, 3D ym. sekä työn ja vapaa-ajan yhdistämien.

Muutoksia

Vastauksissa uskottiin kasvisruokavalion eri muotojen olevan osa tulevaisuuden haasteista. Samalla vastaajat totesivat, että todettujen allergioiden määrä on kasvanut, joten ymmärryksen eri ruokavalioista pitää lisääntyä tulevaisuuden kokeilla.

Koetiin myös, että alkoholittomat juomasekoitukset eli mocktailit lisäävät suosiotaan. Samalla uskottiin, että asiakkaat tulevat hakemaan tai jopa vaatimaan uusia elämyksiä eri ravintoloista. Koettiin myös, että tulevaisuudessa kansainvälisyys on isossa roolissa sekä uskottiin että tulevaisuuden keittiöhenkilökunta on ulkomaalaista.

          ”Suomenkielestä tulee vähemmistö ja se tulee auttamatta vaikuttamaan tiimiin”

Voimakkaimmin esille nousseet asiat

Voimakkaimmin esille nousseita asioita:

·       perustyömenetelmät (veitsenkäyttötekniikat sekä klassinen keittäminen).

  • o   ”Erilaiset leikkaustekniikat ja uudenlainen esillelaitto ovat kovassa nosteessa”

·       matalalämpö kypsentämisessä (voidaan käyttää halvempia raaka-aineita sekä esim. eläinten ruhot 100%)

·       uudet teknologiat (suklaan ja/tai sokerin 3D-printtaus, robotiikka).

o   ”Klassinen on fantastinen mutta meidän on muututtava ajan myötä”

·       markkinointi ja some-taidot.

  • o   ”Se on näkymä, mitä elinkeinomme antaa koko maailmalle ravintolastamme.”
  • o   ”Tulevaisuuden kokilla on syytä olla Instagram-tili, jotta voi mainostaa omaa tekemistään”

·       erityisruokavaliot (allergiat lisääntyneet, jälkiruokien teko ns. ilman sokeria).

  • o   ”Allergia & ruokavaliot pitää huomioida ja ymmärtää paremmin”

Kuva 1. Uudet moduulit

Tästä hankkeesta hyötyy koko HORECA-ala, sillä projektissa tehdyt materiaali ovat kaikille avoimia. Projektin aikana olemme tehneet pilottiversion 360°-alustalle, josta löytyvät kaikki luomamme avoimet oppimateriaalit.

Suomessa näitä uusia moduuleja/tutkinnon osia tullaan tarjoamaan ainakin Omniassa Espoossa ja Vamiassa Vaasassa. Niistä muodostuu paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa.

Kommentteja kokouksesta:

Anna Parkatti, SOK Mara-ketjuohjaus

  • ”kyse kuitenkin liiketoiminnasta, missä roolissa kannattavuus-/taloustaidot on vai onko?”

Taru Tahvanainen, Lapland Hotels ja Lapland Safaris

  • ”Sama huomio, kannattavuus- ja taloustaidot ovat unohtuneet kokonaan ja se näkyy työpaikoilla. Tärkeä nostaa esille.”

Minna-Maaria Hiekkataipale, asiantuntija, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu

  • ”Ja liiketoimintaosaaminen on olennaista myös jatko-opinnoissa. Hyvät lähtövalmiudet auttavat.”

Kommenteissa mainitut asiat eivät sinällään ole relevantteja tutkimustulosten kannalta, koska esimerkiksi Suomessa valtakunnallisesti kaikkiin tutkintoihin, ml. ravintola- ja cateringalan perustutkinto (kokki) sisältyy pakollisia yrittäjyysopintoja.

The Cooking for the future – CORE on kansainvälinen Erasmus+ KA3 -hanke (2018-2020), jonka partnerimaita ovat Suomi, Espanja, Irlanti ja Viro.  Projektin koordinaattorina toimii Omnia.

Hankkeessa kehitetään ja parannetaan kokin tutkintoa vastaamaan tulevaisuuden eurooppalaista standardia yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten ja työelämän kanssa lähinnä hankemaissa Suomessa, Espanjassa, Irlannissa ja Virossa. Projektipartnerit ovat Omnia ja Vamia Suomesta, Ikaslan Gipuzkoa Espanjasta, Tartu Kutseharituskeskus Virosta sekä Institute of Technology Tralee Irlannista.

Oletko kiinnostunut tietämään, mitä tulevassa toiminnassamme on? Haluatko lisätietoja?

Ota yhteyttä:

  • Oona Haapakorpi
  • 043 824 4112
  • oona.haapakorpi@omnia.fi.

Third international project meeting in Ireland

Photo 1. Third international project meeting in Ireland

About IT Tralee

”The Institute of Technology Tralee (IT Tralee) was established in 1977 as the Regional Technical College, Tralee and in 1992 became the Institute of Technology, Tralee. The Institute currently has 3,500 full & part-time students, employing 350 staff and provides a financial contribution of circa €60m to the local economy annually. IT Tralee operates on two campus locations in Tralee, Co. Kerry: the South Campus located in Clash and the North Campus located in Dromtacker which opened in 2001”. (https://www.ittralee.ie/en/InformationAbout/InstituteandDepartments/AboutITTralee/)

CORE project: 360° virtual learning environments as part of teaching

Virtual learning environments

Virtual learning environments represent a whole new form of educational technology. They provide a complex set of opportunities and challenges for educational institutions around the world. For the purposes of this report, we define a virtual learning environment as an interactive training program with integrated communication capabilities.

ThingLink is an educational technology innovation from Finland that allows users to easily add more information and links to pictures and videos. Over 4 million teachers and students use ThingLink to create visual learning experiences, presentations and materials.

 (https://www.thinglink.com/edu)

ThingLink 360°

Photo 1. ThingLink 360° photo of Personal Branding and Marketing module

Virtual learning environments are based on a real-world 360° panorama that students can move, rotate, and stop on the screen of their smartphone, mobile device, or computer.

Personal branding and marketing

One of the benefits of virtual environments is that the student can come back to the material as many times as needed.

Photo 2. Omnia’s students during the first online session

Omnia was responsible for leading the first online module studies. In this module, students started to build their own professional portfolios.

Photo 3. Oona Haapakorpi, a senior lecturer of Food Production in Omnia, gave the first online lesson

On 15th of January we started the first of five CORE project’s online teaching sessions. The theme of the session was “Personal Branding and Marketing”.

Photo 4. 360 Degree photo of the lesson

Kestävän kehityksen CORE projektin toinen virallinen kansainvälinen kokous oli Espanjan Bilbaossa

Kuva: Core- projektitiimi

CORE – Cooking for the future projektin toinen virallinen kansainvälinen kokous oli Espanjan, Bilbaossa 1-3 lokakuuta. Itse kokous pidettiin Ikaslan Gipuzkoaan kuuluvan Emilio Campuzano koulun kampuksella. 

Hankkeen tavoitteena on löytää eurooppalainen tasapaino  kokin koulutukseen ja samalla tehdä parannuksia kokin tutkintoon kestävä kehityksen ideologia huomioiden.  Kestävä kehitys on kokin koulutuksessa  osa opiskelijan ammatillista kasvua.

Hankkeessa samalla kehitetään opiskelijoiden kansainvälistä osaamista ja kielitaitoa. Samanaikaisesti koko eurooppalainen ravintola-ala hyötyy hankkeen tuloksista, kun kokin osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan sekä toteutetaan samanlaisena Euroopan laajuisesti.

Omniasta kokouksessa olivat mukana ruokatuotannon opettaja Oona Haapakorpi, joka on vastuussa hankkeen ammatillisesta sisällöstä ja kansainvälisten asioiden asiantuntija Mika Heino, joka vastaavasti toimii projektin hallinnollisten asioiden projektipäällikkönä. Kokouksessa oli myös mukana elintarvikealan opettaja Merja Leivo, joka toimii Omniassa leipuri- ja konditoria-alan opiskelijoiden kouluttajana. 

Kuva: CIEP koulun facebook sivu

CORE -kokous aloitettiin Emilio Campuzano koulussa, jossa aluksi koulutusjohtaja Mr Bingen esitteli meille koulun tiloja. Esittelyn aikana kävimme tutustumassa eri luokkatiloihin, mutta erityistä mielenkiintoa nostatti robotiikkalaboratorio. 

Kuva: Robotiikka luokka

Merja Leivo kommentoi koulukierosta seuraavasti: ”Kierros oli erittäin mielenkiintoinen ja koulun tilat vanhan rakennuksen sisällä olivat todella modernit.”

Kokouksessa käytiin läpi tähän mennessä tehtyjä tuotoksia ja suunniteltiin tulevaa. 

Kokouksen päätteeksi Merja Leivo projektista innostuneena totesi: ”Anti kokouksessa oli innostavaa. Henkilöt, jotka olivat mukana hankekokouksessa, selkeästi haluavat edistää projektia.” 

Hän jatkaa, että “projektijäsenten mielestä kestävä kehitys aiheena on erittäin mielenkiintoinen sekä ajankohtainen aihe.”

Ensimmäisen päivän kokouksen puolessa välissä siirryimme Escuela de Hosteleria de Leioaan, jossa meidät otti vastaan catering osaston koulutusjohtaja Ms Cristina Arcorbe. Hänen opastuksellaan pääsimme tutustumaan kyseiseen ammatilliseen kokkikouluun. 

Aizian Restaurant

Toisena ja kolmantena kokouspäivänä vierailimme kokoustamisen lomassa myös eri ravintoloissa. Ensimmäisenä vierailimme Aizian-nimisessä ravintolassa, jossa Omnian ja Vamian kokkiopiskelijoita on ollut aiemmin työelämässä oppimassa. Ravintolassa oli rento, mutta osaava tunnelma.

Kuva: Josemi Olazabalaga ja Oona Haapakorpi (Omnia), Sami Syväoja (Vamia), Kristin Brogan (ITT) ja  TJ O'Conner( ITT)

Ravintola Kokken

Seuraavaksi vierailimme ja samalla lounastimme ravintola Kokkenissa. Ravintola Kokken tarjoili meille mahtavia makuelämyksiä yllätysmenun muodossa. Ravintola Kokken tarjoili meille koko viiden ruokalajin yllätysmenun huokeaan 15,50 €:n hintaan. Ravintolassa oli parasta aikaa kaksi suomalaista työelämässä oppijaa.

Illalla maistelimme paikallisia makuja vielä Iker Oruetan suosittelemassa vanhankaupungin pintxo-ravintolassa. Paikalliseen tapaan kaikki tarjolla oleva maksoi 2€ kappale.

Kuva: Katarina Sabdbacka (Vamia) ja Iker Orueta (Ikaslan) ja Oona Haapakorpi (Omnia)

Etxanobe Atelier

Modernina vierailukohteena meillä oli yhden Michelin tähden ravintola Etxanobe Atelier. Tähän ravintolaan pitää varata pöytä, sillä siellä on vain muutamia pöytiä: asiakaspaikkoja on vain 14. Ravintola tarjoaa 12-14 ruokalajin menua.

Itse ravintolaa meille tuli esittelemään omistaja/keittiömestari Mr Fernando Canales. Hänen esitelmänsä oli innovatiivinen ja mieleenpainuva.

kuva: 3D printattu astia

Ravintolassa asiakas pääsee lukemaan ruokalistan heijastettuna pöydälle. Itse heijastus toimii virtuaalisesti ja se aktivoituu koskemalla pöytäliinaan heijastettua ns. hotspottia. Toisin sanoen asiakkaan oli mahdollista kerrata ja katsella menua moneen kertaan. Lisäksi tarjolla oli ruokalajeihin liittyen tarkempaa tietoa asiakkaiden luettavaksi.

Kuva: VR-lasit

Toinen yllätyksellinen seikka olivat VR-lasit, joita asiakas käyttää syödessään jälkiruoan. Tällöin hän pääsee katselemaan omaa onnellista paikkaansa ja näin kokemus VR-lasien käytöstä ja jälkiruuan syömisestä muuttuu huikeaksi kokemukseksi.

Mr Fernando Canales sanoi: “Ravintolamme tarjoaa ainutlaatuisia gastronomisia kokemuksia Bilbaon keskustassa tutustuttaaksemme asiakkaitamme baskilaisen keittiön parhaisiin ominaisuuksiin, korkealuokkaisiin raaka-aineisiin ja tuotteisiin.”

La Despensa

Ravintola Etxanobe Atelier:n keittiö on jaettu kahteen käyttötarkoitukseen. Sitä käyttää sekä  Michelin-ravintola Etxanobe Atelier:n lisäksi myös moderni ravintola La Despensa, joka tarjoaa baskikettiön parhaimpia ja tuoreimpia antimia. Tämä tapa toimia tukee ajatusta omistajan luovuudesta. Itse ravintola on iso (120 paikkaa), mutta siellä on rento ilmapiiri.

Kuva: Oona Haapakorpi (Omnia), omistaja sekä keittiömestari Mr Fernando Canales (Etxanobe Atelier ja La Despensa) ja Sami Syväoja (Vamia)

Guggenheimin museon yhteydessä oleva yhden Michelin-tähden ravintola Neruassa saimme hyvin lyhyen ja nopean esittelyn keittiöön ja sen toimintaan. Tästä ravintolasta emme saaneet mitään huikeaa kokemusta, mutta toki keittiö oli hyvin organisoitu ja erittäin puhdas.

Ravintola Mina

Ravintola Minassa oli meidän virallinen CORE-projektin illallisemme. Ravintola Mina on yhden Michelin tähden ravintola. Kuitenkin ravintolan ruokatarjoilu ja palvelu tuottivat meille pienoisen pettymyksen. 

Ravintolassa valitsimme 14 ruokalajin kokonaisuuden, johon kuului myös annoksiin suunniteltu viinipaketti. Annokset tulivat pöytiin nopeassa tahdissa, ja ne olivat ulkoisesti kauniita, mutta annosten maku ei vastannut odotuksiamme. Tuosta 14 annoksen kokonaisuudesta vain ehkä yksi annos oli Michelin-ravintoloiden tasoa. Mielestämme valitut viinitkään eivät tukeneet ruoan ja viinin harmoniaa toivotulla tavalla.

Jälkiruoan tehtävä on yleisesti kruunata kokonaisuus, mutta Minassa ne aiheuttivat suoranaista kummastusta. Ehkä jälkiruokien kanssa oli kikkailtu liikaa, joka tuotti ei-toivotun lopputuloksen asiakkaan näkökulmasta.

Palvelun toivoisi tuon tasaisessa paikassa olevan ystävällistä, mutta nyt toiminta oli mekaanista, ja ruoan esittely persoonattoman lyhyttä ja eleetöntä. Myöskään kaikki pöydän ääressä istujat eivät kuulleet mitä tarjoilija kertoi, eikä joitakin ruokalajeja esitelty meille asiakkaille lainkaan. Ravintolassa ei kuitenkaan ollut niin paljon ihmisiä, etteikö tarjoilijoilla olisi ollut aikaa erinomaiseen asiakaspalveluun.

Partnerit

Hankkeessa kehitetään kokin tutkintoa ammatillisten koulujen ja työelämän välisenä yhteistyönä Suomessa, Espanjassa, Irlannissa ja Virossa. Hanketta rahoittaa Euroopan komissio Erasmus+ KA3-ohjelman kautta.

Hankekumppaneina ovat Omnia ja Vamia Suomesta, Ikaslan Gipuzkoa Espanjasta, Institute of Technology Tralee (ITT) Irlannista ja Tartu Kutsehariduskeskus (TKHK) Virosta

Haluatko tietää, mitä tulevaisuuden toiminta on? Haluatko lisätietoja?

Tehdään yhdessä-festari

Leppävaarassa, Sellon kauppakeskuksessa ja sen ympäristössä vietetään torstaina 9. toukokuuta Tehdään yhdessä -festareita.  Tehdään yhdessä -festarit on Espoon kaupungin, yhdessä oppilaitosten, yhdistysten, järjestöjen, seurojen ja yritysten kanssa, järjestämä hyvän fiiliksen pop up -henkinen tapahtuma.

Omniasta tapahtumassa olivat mukana lehtorit Heikki Tuovinen ja Oona Haapakorpi.

Mukana tapahtumassa oli myös MR amis hankkeen Pepperi robotti eli tuttavallisimmin Pepe kertomassa Kokkikiltamaisesta opiskelusta.

Toisin sanoen Omniassa toimii Kokkikilta original Espoo, johon kuuluu  Kokit, Tarjoilijat (Tarjoilijakilta Espoo) ja Leipurit (Leipurikilta original Espoo) . Kokkikilta Original Espoo kuuluu valtakunnalliseen kiltakouluverkostoon.

Tapahtumassa lehtori Oona Haapakorpi kertoi uudesta KA3 hankeesta eli  Core- Cooking for the future  sekä jo päättyneestä Healthy Future hankkeen osaamismerkeistä.

Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys- karnevaalit Jyväskylässä

Ammatillisen koulutuksen vuosittaiset kansainvälisyyspäivät järjestettiin tänä vuonna Jyväskylässä. 6. – 7.5.2019 välisenä aikana.  Gradia organisoi Kansainvälisyyskarnevaalien nimellä toteutettavan tapahtuman. Järjestelyissä on vahvasti mukana myös Gradian opiskelijoita.

Päivillä oli kolme teemaa:

  • Kansainvälisyys uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa
  • Globaalit osaamistarpeet ja kansainvälisten yritysten odotukset
  • Eri koulutusasteiden yhteistyö

Mukana Omniasta tapahtumassa olivat  Mika Heino, sekä ruokatuotannon lehtori Oona Haapakorpi .

Myös Core- Cooking for the future oli paikalla ammatillisen koulutuksen kansainvälisyyskarnevaaleilla Jyväskylässä .

Kansainvälinen CORE -hanke mahdollistaa yhteistyön eri catering-alan koulujen välillä

Maailma ympärillämme muuttuu nopeasti. Tästä syystä myös opettamisen pitää muuttua. Muuten emme tavoita tulevaisuuden tarpeita. CORE – Cooking for the future -hankkeen  tavoitteena on verkostoitua ja samalla parantaa yhteistyötä ravintola- ja cateringalan oppilaitosten ja työelämän välillä Euroopassa.

Jotta voimme taata projektin tuotosten hyvän tason, on projektin toimintaan ja tulosten levittämiseen tarkoitus osallistaa eri maiden ammatillisesta koulutuksesta vastaavia organisaatioita sekä muita catering-alan edunvalvonta- tai muita organisaatioita. Suomesta projektista ovat mukana MaRa ry ja Opetushallitus (OPH).

CORE -hankkeen ideana on vähentää nuorisotyöttömyyttä Euroopan tasolla. Tarkoituksena on parantaa opiskelijoiden oman osaamisen tunnistamista ammatillisilla markkinoilla työnantajan toiveiden mukaisesti. Samalla parannamme opiskelijoiden näkyvyyttä kansainvälisillä markkinoilla. Tästä syystä projektin tarkoituksena on kehittää kokin ammatillista koulutusta työnantajien toiveiden mukaisesti.

Projekti parantaa kokkien työllistymismahdollisuuksia

Tällä hetkellä koko Euroopassa nuorten työttömyysaste on korkea ja kuitenkin samanaikaisesti ravitsemisalalla on iso tarve koulutetuista ammatillisista. On myös nähtävissä, että eri maiden ammattiosaajien välillä on olemassa selkeä osaamisen epätasapaino, koska ammatillisen koulutuksen taso vaihtelee Euroopan maissa hyvinkin suuresti.

CORE -hankkeessa keskitytään parantamaan olemassa olevia eurooppalaisia kokin tutkintojen perusteita tai opetussuunnitelmia. Hankkeen tavoitteena on löytää eurooppalainen tasapaino kokin koulutukseen ja samalla tehdä parannuksia kokin tutkintoon. Hankkeen aikana tunnistamme olemassa olevia tutkintoja samalla parantaen ja kehittäen niitä vastaamaan tulevaisuuden eurooppalaista yhtenäistä kokin opetussuunnitelmaa.

Hankkeen isoja painopistealueita ovat taitojen ja osaamisen näkyväksi tekemisen parantaminen ja vertailukelpoisuuden lisääminen eri maiden välillä.

Toisin sanoen CORE-hanke keskittyy parantamaan ja yhtenäistämään eurooppalaista kokin opetussuunnitelmaa. Tavoitteena on vahvistaa ja parantaa cateringalan yhteistyötä niin, että osaaminen perustuu tulevaisuuden työantajien tarpeisiin. Tarkempi tavoite on parantaa nykyisen kokin tutkinnon ”pätevyyttä”.

Samalla hankkeessa kehitetään opiskelijoiden kansainvälistä osaamista ja kielitaitoa. Tästä syystä koko eurooppalainen ravintola-ala hyötyy hankkeen tuloksista, kun kokin osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan sekä toteutetaan samanlaisena Euroopan laajuisesti.

Tätä haastetta käsitellään myös hankkeessa pitämällä yllä vahvoja suhteita työmarkkinoiden kanssa. Siksi tässä projektissa on tärkeää, että meillä ei ole vain yksittäisiä kumppaneita ravintola- ja cateringalalta, vaan teemme yhteistyötä myös edunvalvontajärjestöjen kanssa, kuten Suomessa MaRa ry:n kanssa.

Omniasta projektissa on mukana Mika Heino, joka toimii projektin päällikkönä, sekä ruokatuotannon lehtori Oona Haapakorpi joka toimii projektin ammatillisen materiaaliin päällikkönä.

360° website

Hankkeessa keskitytään uuden kansainvälisen kokin tutkinnon virtuaalisten 360°-verkkosivujen pilottiversion kehittämiseen. Näille sivuille voidaan liittää 360° kuvia, videoita, tekstiä ym. Tämä mahdollistaa tehokkaan digitaalisen oppimateriaalin luomisen. On hyvä muistaa, että digitaalinen oppiminen tarjoaa jatkuvaa muutosmahdollisuutta globaalissa opetusmaailmassa.

360° virtuaalikuvat ladataan ThingLink-alustalle. Tämän jälkeen luodaan oppimateriaalisisältöä esim. erilaisia opetusvideoita tai asiakirjoja. Nämä asiakirjat ladataan ThingLink-alustalle. Näin voimme luoda onnistuneita online-teoriakursseja.

Hankkeen tavoitteena on, että kaikki oppimateriaalit avataan 360° -sivulle. Hankkeen tuloksena luodaan uusia kansainvälisiä koulutuskokonaisuuksia catering-alalla.

Näin mahdollistamme kokin ammatillisen sisällön laadun parantumisen. Kansainväliset opetuskokonaisuudet ovat houkuttelevampia kaikille opiskelijoille.

Open Badges eli digitaaliset osaamismerkit

Oppimistulokset tehdään mahdollisimman avoimiksi käyttämällä avoimia digitaalisia osaamismerkkejä osaamisen osoittamiseen. Digitaaliset osaamismerkit ovat digitaalinen menetelmä, jolla osoitetaan osaaminen. ”Badge” on itsessään symboli tai kuvake, ”merkki” saavutetusta taidosta. Merkit perustuvat avoimeen standardiin, joka ei ole sidottu mihinkään tiettyyn palveluun tai alustaan.

Osaamismerkkejä voidaan kerätä eri aiheista ja lähteistä. Omniassa on esim. tarjolla Kestävän kehityksen digitaalisia osaamismerkkejä. Erilaisia merkkejä tarjoavat myös esim. Martat tai 4H-yhdistykset. Avoimet merkit mahdollistavat yksilöllisen edistymisen opiskelijan opintopolulla. Ne ovat nykyaikainen, visuaalinen tapa todistaa ”hiljaista tietoa” joka on saavutettu muualla kuin koulun penkillä.

Kiltakoulu pedagogiikka

Tässä hankkeessa käytämme kiltakoulujen pedagogista mallia niin opetuksessa kuin ohjauksessa. Kiltakoulu-malli perustuu vertaisoppimiseen, jossa on vahva yhteistyö työelämän kanssa. Kiltakoulu-malli mahdollistaa yrittäjähenkisyyden opetuksessa sekä vahvan sosiaalisen median alustojen näkyvyyden.

Miten sosiaalisen median käyttö voi parantaa ammattitaitoasi?

Aiemmin ainoat ruoanlaittoon tarkoitetut opetusvälineet olivat erilaiset koulukirjat, kalvosulkeiset tai PowerPoint-esitykset tai jonkinlaiset käsin kirjoitetut ohjeet.

Vaikka kaikki nämä ovatkin vielä hyviä työvälineitä, jota voimme hyödyntää opetuksessa, niin tällä hetkellä kuitenkin verkossa löytyy paljon enemmän tietoa. On kuitenkin hyvä muistaa, että tänä päivänä yksi tehokkaimmista työvälineistä on sosiaalinen media, kuten YouTube tai Instagram postaukset, joista löytyy paljon ohjeita ja prosessikuvia.

Miten sosiaalinen media voi parantaa omia taitojasi? Miten voit käyttää sosiaalista mediaa ja/tai näkyä paremmin ja ammattimaisempana työelämässä?

Useat kokit, keittiömestarit, opettajat tai esim. kirjailijat löytyvät nykyään sosiaalisen median välityksellä. Näin he saavat enemmän näkyvyyttä kuin koskaan ennen miljoonien ihmisten edessä. Tämä on myös helpottanut itseopiskelua, koska ohjeiden löytyminen sosiaalisen median välityksellä on helpompaa.

Tästä syystä opiskelijoilla on mahdollisuus katsoa ja kerrata oppimista videon välityksellä. Tänä päivänä ns. ”hiljainen tieto” on näkyvämmin esillä kuin koskaan ennen ja niitä voidaan katsoa/seurata sosiaalisen median välityksellä.

Osittain tästä syystä tällä hetkellä ja vielä enemmän tulevaisuudessa työnantajat seuraavat työntekijöiden ja opiskelijoiden sosiaalisen median saavutuksia. Sosiaalisen median käyttö tekee opiskelijan taidot, kiinnostuksen kohteet sekä itse työn esittelyn paljon helpommaksi.

Partnerit

Hankkeessa kehitetään ammattikoulujen ja työelämän välistä yhteistyötä ravintola- ja cateringalalla   Suomessa, Espanjassa, Irlannissa ja Virossa. Hanketta rahoittaa Euroopan komission Erasmus+ KA3-ohjelma.

Hankekumppaneina ovat Omnia ja Vamia Suomesta, Ikaslan Gipuzkoa Espanjasta, Institute of Technology Tralee (ITT) Irlannista ja Tartu Kutsehariduskeskus (TKHK) Virosta.

Haluatko tietää, mitä tulevaisuuden toiminta on? Haluatko lisätietoja?

International CORE-project gives new opportunities for the cooks vocational qualifications

The kick-off meeting of the CORE- Cooking for the future projectThe kick-off meeting of the CORE – Cooking for the future project took place in Espoo, Finland on the 4th and 5th of March 2019. CORE project focuses on making improvements on the existing qualifications by identifying them in partner countries, improving them and matching a new joint curriculum.

There were 17 representatives from all the five partner organizations involved and also one representative from one associated partner organization, the Finnish National Agency for Education was present at the meeting on Monday.

The meeting itself took place in the Kirkkokatu and Lakelankatu units of Omnia. This was an important step in the project implementation, and enabled partners to meet in person for the first time.

Kick off meeting in Omnia

The event itself was initiated by Mrs Maija Aaltola, Principal of Omnia, who presented Finnish education system and also introduced Vocational Education in Omnia. After that we had a moment to get to know our new partners (Omnia, VAMIA, Ikaslan, ITT and TKHK). At this meeting Omnia presented Project management plan (WP1), and then the partners discussed the plan.

Overall topics covered were:

Topics covered on Monday 4th March

  • CORE in a nutshell
  • Administrational and management issues
  • Quality issues
  • Evaluation issues
  • Dissemination issues
  • Future meetings

Topics covered on Tuesday 5th March

  • Web page and project Google Drive
  • Guild school model
  • Cooking competition
  • Pop-up restaurant
  • Background research issues
  • Guidelines and recommendations

The main objective of the meeting was presented by the coordinator of the project.

Common dinner on Monday evening

The meeting included a common dinner at restaurant Ateljé Finne in Helsinki on Monday evening. Ateljé Finne is in Helsinki in Arkadiankatu. The restaurant is located next to the Rock Church
that often leads tourists to dine there.

The name of the restaurant dates back to the sculptor Gunnar Finné (1886 – 1952), who once held the same room at Atelier. Since the 1960s, the restaurant Ateljé Finne has been at this address.

The purpose of the project

The kick-off meeting of the CORE- Cooking for the future project.

The world around us is changing rapidly, and education, too, must evolve to meet the needs of the future. The purpose of the Cooking for the future project is to develop cooperation between VET schools and working life in European countries in the restaurant and catering sector. The idea is to find out what can be done to promote employment and professional skills and competences in different European countries.

Project focuses on making improvements on the existing qualifications by identifying them in partner countries, improving them and matching a new joint curriculum. The project priorities are to make skills and competences more visible and comparable between different European countries.

The primary target groups are students and teachers in VET as well as company representatives in the catering sector. The companies are involved on local, regional, national, and transnational levels. The project is focused on developing a pilot version of a new virtual 360° web page featuring cook’s competences, where all study programmes / specializations are opened. The learning outcomes will be made as transparent as possible by using OER (Open Educational Resources, e.g. open badges) approach for competences needed in the profession. CORE- Cooking for the future project team having a dinner.

To any future employer, CORE project’s open badges will show a determined approach to the goals and commitment to achieve them. These are important appearances that employers also value in future.

As a result of the project there will be new international training modules for catering field. The quality of the vocational qualifications’ contents will be improved, and the international aspect of the modules makes them more attractive for all our students.

The project is developing cooperation between vocational culinary schools and colleges and working life in the field of restaurant and catering mainly in Finland, Spain, Ireland and Estonia. The project is cofunded by the European Commission’s Erasmus+ programme under the action KA3 Joint Qualifications in Vocational Education and Training.

The project partners are Omnia and Vamia from Finland, Ikaslan from Spain, ITT (Institute of Technology Tralee) from Ireland and TKHK (Tartu Kutsehariduskeskus) from Estonia.

LINKKI

Oona Haapakorpi, Omnia